sunnuntai 26. heinäkuuta 2015

Salaatti saksalaiseen tapaan

Yhdessä kokkaaminen on mukavaa. Vierailta voi oppia uusia konsteja, kuten minä opin saksalaiselta ystävältä Danielalta. Hän valmisti salaatin aivan eri tavalla kuin mitä minulla on ollut tapana. Ja miten fiksusti hän sen tekikään.

SALAATTI YLÖSALAISIN

Ylösalaisin-salaatin idea on valmistaa salaatinkastike suoraan salaattiastian pohjalle. Kastikkeen päälle ladotaan salaatinlehdet ja sitten kerroksittain muut ainekset. Salaatti tuodaan tarjolle ja käännellään valmiiksi vasta juuri ennen tarjoilua. Näin kastiketta on juuri sopiva määrä ja salaatinlehdet ovat rapeita ja herkullisella kastikkeella maustuneita.

SALAATTI YLÖSALAISIN viidelle

Salaatinkastikkeeseen tarvitset:

1 tl Dijon-sinappia
1 tl sokeria
0,5 tl suolaa
pippuria myllystä
3 tl valkoviinietikkaa
2-3 rkl oliiviöljyä

1. mittaa sinappi, sokeri, suola ja pippuri salaattikulhon pohjalle.
2. lisää viinietikka ja sekoita vispilällä
3. lisää oliiviöljy ohuena nauhana koko ajan vispaten
4. lisää halutessasi pilkottu sipulinvarsi tai murskattua valkosipulia

Salad dressing

5. lisää kastikkeen päälle huuhdotut, kuivatut ja revityt salaatinlehdet
6. lisää 2 pilkottua avokadoa
7. sekä 3 pilkottua tomaattia ja 1 kurkku
8. nosta salaattivati pöytään, kun muu ruoka on valmista. Kääntele kaikki ainekset sekaisin juuri ennen tarjoilua.

Salad

Aineksia voit vaihdella sesongin ja makusi mukaan. Kastiketta voi myös maustaa muiden ainesten mukaisesti. Kokeile esimerkiksi lisätä ripaus currya kanasalaatin kastikkeeseen. Simppeliä ja herkullista!

Edit. klo 15.50 Muistatteko, kun kerroin että Bad Mama's Kitchen osallistui kirsikka-aiheiseen heinäkuun ruokahaasteeseen. Haasteen äänestysaika on nyt alkanut. Kisaan osallistui viisi blogia herkullisten reseptien kanssa. Voit äänestää suosikkiasi TÄÄLLÄ. Ilmeisesti äänestystoiminto ei näy mobiiliversiossa, ainakaan omalla puhelimellani ei näkynyt. Olen tosi iloinen jos annat äänesi Bad Mama's Kitchenin juhlaville valkosuklaakirsikoille. Minulla olisi kiva idea seuraavaksi ruokahaasteeksi :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen