keskiviikko 29. huhtikuuta 2015

Perusasioiden äärellä ja herkullinen lohikeitto

Kun pari kevättä sitten pohdiskelin tämän blogin perustamista, oli päällimmäisenä mielessäni halu tallentaa hyviä muistoja omaa perhettäni varten. Mielessä olivat niin makumuistot kuin hyvien vapaa-ajan hetkien muistiin kirjoittaminen ja kuvien taltiointi.

Copenhagen restaurants

Tässä kuvassa kiteytyy se loistava fiilis, jota hyvä seura, hyvä ruoka ja yhteiset kokemukset tuottavat. Kuva on otettu viime lokakuussa Kööpenhaminan Kød Byenissä sijaitsevassa ravintola Motherissa. Kuvassa Julia, Jannica, Carla, Sami ja Joakim. Matkan aiheena oli sulkapallo, mutta pitkän viikonlopun aikana ehdimme tutustua moneen hyvään ravintolaankin. Mother jäi mieleen lämminhenkisenä ja lapsiystävällisenä paikkana, jonne mielellään palaa uudelleen. Tak Mother!

Copenhagen restaurants
"Feed me Mother"

Nyt, lähes kaksi vuotta blogin perustamisen jälkeen, huomaan että perheen nuorison kysyessä, mistä löytyy jokin ruokaohje, voin useammin ja useammin sanoa: "Se löytyy blogista." Yes!

Viime viikonloppuna keittelin lohikeittoa ja huomasin vakavan puutteen. Ei lohikeiton ohjetta blogissa!! Johtuneeko pahanlainen puute siitä, että itselleni on iskostunut suurperheen lohisoppa-annoksen ohje selkäytimeen?? Voipi olla, mutta jälkipolvia ja satunnaisia muita vierailijoita varten tallennan nyt ohjeen tänne. Var så goda!

20150426_125718
Valmiin keiton pinnalla kelluu suuri määrä omega-3-rasvahappoja..terveellistä ja hyvää!

LOHIKEITTO suuri kattilallinen

1 kg tuoretta lohta
nippu tuoretta tilliä
1,5 litraa vettä
2 kala- tai kasvisfondia, esim. Fond du Chef
0,5 litraa kulutusmaitoa
10 reilun kokoista perunaa, noin 1 kg
4 isoa porkkanaa
2 pientä sipulia
suolaa, pippuria


20150426_120518

Ota lohi lämpenemään ja ripottele päälle hieman suolaa. Karkea merisuola käy hyvin. Tällä kertaa minun ostoskärryyni valikoitui lohimedaljonkeja. Niiden kilohinta oli 16,90 €, kun kokonainen filee maksoi 19,90 €/kg. Neljä medaljonkia painoin kilon verran. Mistä hintaero johtui? Ystävällinen myyjäpoika kalatiskillä kertoi, että he haluavat opettaa ihmisiä syömään lohta tässäkin muodossa. Mikäs siinä, mutta minä totesin että medaljongit oli oikein kätevää kuutioida keiton sekaan.

Lohi on, kuten hyvälaatuiset proteiinin lähteet yleensäkin, keiton kallein raaka-aine. Keittoon tarvittavat kasvikset ja maito maksavat vain murto-osan kalan hinnasta. Siksi keitot ovat edullista ja hyvää perusruokaa.

Mittaa vesi kattilaan. Kiehauta se ja lisää fondit. Pilko porkkanat ja sipulit. Lisää ne kiehuvaan veteen.

20150426_114806

Keitto on oikeasti myös nopea ruoka valmistaa. Meneehän kasvisten ja perunoiden kuorimiseen jokunen hetki, mutta toisaalta valmistamalla suuren annoksen yhdellä kertaa, ei seuraavana päivänä tarvitse muuta kuin lämmittää valmis soppa. Ja toisaalta, kiireisimpinä hetkinä voi käyttää valmiita perunasuikaleita ja kasviksia pakastealtaasta. Ei ihan yhtä hyvää, mutta kelvollista kuitenkin.

20150426_115909

Kuutioi perunat ja lisää ne kattilaan. Kun perunat ovat lähes kypsiä, lisää puolet silputusta tillistä ja maito. Kun perunat ovat kypsiä, lisää kuutioitu lohi. Mausta keitto rouhitulla mustapippurilla tai halutessasi valkopippurilla. Tarkista suola ja lisää tarvittaessa. Anna hautua vielä viitisen minuuttia. Jos haluat kirkkaan keiton tai et voi käyttää maitoa, jätä maito pois ja lisää saman verran vettä ohjeeseen.

20150426_122045

Lisää valmiiseen keittoon loppu tillisilppu. Voinokareella voit vielä syventää makua, tai halutessasi myös lorauksella kermaa. Tarpeellisia nämä makulisät eivät ole, mutta ehkäpä juhlahetken tullen sopivia kuitenkin.

Suurin haaste hyvän kalakeiton valmistamisessa on se, miten löytää tuoretta kalaa suomalaisten kauppojen kalatiskeiltä. Ostin samaisella viime viikonlopun ostosreissulla ahvenfileitä. "Kyllä nämä ovat tuoreita ahvenia. Ne on nostettu kolme päivää sitten." Vastauksesta häkeltyneenä unohdin kysyä, koska lohi on pyydetty. Ikävä on jo kesää ja sitä, kun saaren rannasta nousee pulleita ahvenia ja niiden fileet raikkaan meren tuoksuisina ja lähes läpikuultavina päätyvät voin kera pannulle paistumaan ja samoin tein parempiin suihin. Tervetuloa suloinen Suomen suvi!

20130714_072041

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen