torstai 4. syyskuuta 2014

Nigellan manteli-omenakakku - luontaisesti gluteeniton syysherkku

Voi onnea - oman pihan omenat ovat innostuneet kasvamaan viimeksi kuluneen viikon aikana. Kiitos kuulunee runsaille syyskesän sateille. Ja kun on omppuja, pitää leipoa! Mielessä on jopa yön tunteina käynyt omenakakku. Leivoin Nigella Lawsonin omena-mantelikakun,jonka resepti on kaikessa yksinkertaisuudessaan nerokas. Alkuperäinen ohje löytyy TÄÄLTÄ.

NigellasCake

Maltan harvemmin noudattaa reseptejä, mutta nyt oikaisin vain parissa kohtaa. En suostu kuorimaan hyviä kotimaisia omppuja, joten en kuorinut nytkään. Lisäksi kaapista löytyi mantelijauhetta, joten käytin sitä kokonaisten mantelien sijaan. Vältin kiusauksen lisätä vaniljaa ja kanelia, joten resepti on aika lähellä alkuperäistä. Yllättäen taikinan määrä riitti kahteen vuokaan, joten voitele valmiiksi kaksi kakkuvuokaa.

NIGELLA LAWSON'S APPLE AND ALMOND CAKE 2 matalaa kakkua

1 litra omenoita pieninä paloina
2 tl sokeria
1 rkl sitruunamehua

Lisää kaikki ainekset kattilaan ja hauduta kymmenisen minuuttia. Painele kauhalla soseeksi. Anna jäähtyä.

NigellasCake

8 kananmunaa
275 g sokeria
325 g mantelijauhetta

Vatkaa munat ja sokeri vaahdoksi. Lisää hieman jäähtynyt omenasose. Lisää mantelijauhot viimeisenä. Kaada taikina kakkuvuokiin ja paista 175 asteessa noin 25 minuuttia. Kokeile cocktailtikulla kakun kypsyyttä. Jos tikkuun ei tartu taikinaa, kakku on kypsä. Kakku on herkullinen lämpimänä ja niin on muuten kylmänäkin. Ripottelin kakun päälle reilusti paahdettuja ja pilkottuja pähkinöitä. Ne olisi voinut laittaa uuniinkin, jos olisi muistanut...

NigellasCake

Manteli-omenakakku osoittautui niin oivaksi koostumukseltaan, että siitä voisi hyvinkin valmistaa gluteenittoman täytekakun. Kakku on niin kostea, ettei se täytekakkupohjana kaipaisi lainkaan kostutusta. Tämä väite vaatii todisteita, joten ennen pitkää saatte lukea täältä täytekakkukokeilustakin.

NigellasCake

Sillä aikaa nautitaan kauniista syksystä. Onko muuten kukaan valmistanut herkkuja pihlajan- tai ruusunmarjoista? Silmänruokaa niistä löytyy Viherpiha-lehden jutusta TÄÄLTÄ.

2 kommenttia:

  1. Näyttääpä hyvältä :) Täytyy testata intiaanisokerilla. Saisi vähän noita kolmen puun omenoita käytettyä.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Tykkäsin kovasti ja töissä kakku hävisi alle aikayksikön. Kotona sain just toiveen tehdä sellaisen "perinteisen omenapiirakan". Voikohan siitä päätellä jotakin tämän kakun suosiosta teinien keskuudessa...

      Poista

Älä epäröi! Jokainen kommentti on tervetullut!

Kiitos käynnistä - tack för besöket - thanks for visiting!
Susanna/Bad Mama's kitchen